Soveltava Suomen vahvin 2026 -kilpailu järjestettiin 6.-7.6.2026 Isomäen Jäähallissa Porissa. Nämä olivat kolmannet kotimaiset Soveltava Vahvin -kisat. Mukana oli yhteensä kahdeksan kilpailijaa joista peräti puolet olivat ensikertalaisia Soveltava Vahvin -kisoissa.
Kilpailu koostui viidestä osalajista. Ensimmäisen päivän lajien striimitallenteet ovat nähtävissä seuran YouTube -kanavalla, kisan koostevideo julkaistaan myöhemmin. Artikkelin kuvat @suomenvahvin & @sisaltoa
Lauantai 6.6.2026
Yoke press
Kilpailun avauslajina nähtiin Yoke press, jossa kisataan maksimituloksessa merimieskävelytelineen suorille käsille punnertamisessa. Lajin avauspaino on 40kg, ja jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen painoa korotetaan. Naisten sarjassa korotus oli 5kg, miehillä 10kg.
Naisten sarjassa Yoke pressin voiton vei viime vuonna kokonaiskisassa toiseksi sijoittunut Sari Laurila 45kg tuloksella. Ensikertalaiset Emilia Ahola ja Maarit Sjelvgren jäivät lajissa ilman tulosta.
Miesten sarjassa viime vuoden voittaja Juho Vartiainen sekä ensikertalainen Mikko Jaakkola jakoivat ensimmäisen sijan 70kg tuloksella muiden sarjan nostajien jäädessä 60 kiloon.
Pisteet Yoke pressin jälkeen:
Naiset:
1. Sari Laurila 10p
2. Emilia Ahola 0p
2. Maarit Sjelvgren 0p
Miehet:
1. Juho Vartiainen 9,5p
1. Mikko Jaakkola 9,5p
2. Tony Kärkkäinen 7p
2. Mikko Immonen 7p
2. Pasi Hyytiäinen 7p
Otevoima -yhdistelmälaji
Otevoima -yhdistelmälajissa kilpailijat pyrkivät nostamaan mahdollisimman suuren kuorman irti maasta paksulla pyöreällä kahvalla sekä pinsettiotteella. Kilpailijat saavat yhteensä viisi nostoyritystä, jotka he voivat jakaa haluamallaan tavalla kahvojen välille. Voittaja määritellään laskemalla yhteen kunkin kilpailijan paras suoritus kummallakin kahvalla.
Naisten sarjassa Sari Laurila otti toisen lajivoiton 50kg yhteistuloksella. Emilia Ahola otti toisen sijan 32,5kg tuloksella, vain 1,25kg erotuksella Maarit Sjelvgrenin 31,25kg tulokseen.
Miesten sarjassa viime vuonna kokonaiskisassa neljänneksi sijoittunut Mikko Immonen otti lajivoiton 55kg yhteistuloksella. Juho Vartiainen sijoittui toiseksi 47,5kg tuloksella. Viime vuonna kokonaiskisassa toiseksi tullut Tony Kärkkäinen sijoittui kolmanneksi 45kg tuloksella. Neljäntenä Pasi Hyytäinen 35 kilolla ja viidentenä Mikko Jaakkola 15 kilolla.
Pisteet Otevoima -yhdistelmälajin jälkeen:
Naiset:
1. Sari Laurila 20p
2. Emilia Ahola 9p
3. Maarit Sjelvgren 8p
Miehet:
1. Juho Vartiainen 18,5p
2. Mikko Immonen 17p
3. Mikko Jaakkola 15,5p
4. Tony Kärkkäinen 15p
5. Pasi Hyytiäinen 14p
Ski Erg -sprintti

Ensimmäisen päivän viimeisenä lajina oli istuen suoritettu sadan metrin sprintti hiihtoergometrillä.
Naisten sarjassa Sari Laurila kasvatti etumatkaansa kolmannella lajivoitolla ajanottoon liittyvästä teknisestä haasteesta riippumatta. Sari suoritti sprintin uudelleen lähes välittömästi päälavalla nähdyn suorituksen jälkeen tehden koko kisan parhaan tuloksen 22,2 sekuntia. Emilia Ahola otti jälleen toisen sijan 33,8 sekunnilla, voittaen Maarit Sjelvgrenin 33,9 sekunnin suorituksen vain 0,1 sekunnin erotuksella.
Miesten sarjassa kolmen kärkeä erotti vain 0,7 sekuntia. Tony Kärkkäinen otti lajivoiton 23,4 s ajalla, toisena Mikko Immonen 23,6 s ja kolmantena Juho Vartiainen 24,1 sekuntia. Neljänneksi sijoittui Pasi Hyytäinen 25,3 sekunnilla ja viidenneksi Mikko Jaakkola 29,5 sekuntia.
Pisteet ensimmäisen päivän päätteeksi:
Naiset:
1. Sari Laurila 30p
2. Emilia Ahola 18p
3. Maari Sjelvgren 16p
Miehet:
1. Juho Vartiainen 26,5p
2. Mikko Immonen 26p
3. Tony Kärkkäinen 25p
4. Mikko Jaakkola 21,5p
5. Pasi Hyytiäinen 21p
Sunnuntai 7.6.2026
Herkuleen ote

Sunnuntain kilpailu avattiin Herkuleen otteella. Naisten sarjassa Sari Laurila jatkoi lajivoittojen keräämistä vakuuttavalla 69,74 sekunnin pidolla Emilia Aholan sijoittuessa jälleen täpärästi Maarit Sjelvgrenin edelle 27,99 sekunnin pidolla Sjelvgrenin pitäessä 27,28 sekuntia.
Miesten kisassa Mikko Immonen uusi viime vuoden lajivoittonsa 64,14 sekunnin pidolla. Tony Kärkkäinen sijoittui lajissa toiseksi 47,69 sekunnin pidolla. Kolmantena Juho Vartiainen 44,14 sekunnin pidolla. Kilpailijoiden yhteispäätöksellä Mikko Jaakkolalle myönnettiin kokonaispistesijoituksen mukainen neljäs sija teknisten ongelmien estäessä suorituksen, ja viidenneksi sijoittui Pasi Hyytiäinen 35,84 sekunnin pidolla.
Pisteet ennen viimeistä lajia:
Naiset:
1. Sari Laurila 40p
2. Emilia Ahola 27p
3. Maari Sjelvgren 24p
Miehet:
1. Mikko Immonen 36p
2. Juho Vartiainen 34,5p
3. Tony Kärkkäinen 34p
4. Mikko Jaakkola 28,5p
5. Pasi Hyytiäinen 27p
Krusifiksi

Kilpailun päätöslajina nähtiin Krusifiksi. Lajissa kilpailijat saavat valita kannateltavan painon itse, vaihtoehtoina ovat 5, 7,5 ja 10 kg. Lajin voittaa se kilpailija, joka hyväksytysti kannattalee painoja pisimpään. Suuremmalla painolla tehdyt suoritukset sijoittuvat pienempiä kuormia ylemmäs riippumatta kannatellusta ajasta.
Sari Laurila vei voiton myös Krusifiksissa kannatellen 7,5 kilon painoja 44,94 sekuntia ja keräsi näin täydet pisteet naisten kokonaiskisassa. Emilia Ahola sekä Maarit Sjelvgren valitsivat 5kg kuorman, jota Emilia kannatteli 42,25 sekuntia ja Maarit19,46 sekuntia.
Miesten kisassa viime vuoden lajivoittaja Juho Vartiainen kannatteli 10kg pakkeja peräti 55,35 sekuntia, joka riitti paitsi lajivoittoon myös kokonaiskisan voittoon Mikko Jaakkolan (10kg, 47,02 s) ja Tony Kärkkäisen (10kg, 34,77s) sijoittuessa kilpailua johtaneen Mikko Immosen (10kg, 33,61s) edelle. Pasi Hyytiäinen valitsi 7,5kg kuorman ja kannatteli pakkeja 46,35 sekuntia.
Kokonaiskisan tulokset
Naiset:
1. Sari Laurila 50p
2. Emilia Ahola 36p
3. Maari Sjelvgren 32p

Miehet:
1. Juho Vartiainen 44,5p
2. Mikko Immonen 43p
3. Tony Kärkkäinen 42p
4. Mikko Jaakkola 37,5p
5. Pasi Hyytiäinen 33p

Kiitos hienosta viikonlopusta Suomen Vahvin Oy, kilpailijat, vapaaehtoiset ja kaikki katsojat!